Yritysinfo

 

Yritysinfo

Larsmon Villanjalostamo & Enlundin Lammastila

Lars-Johan ja Ulla Enlund

 

Näin kaikki alkoi:

Vuonna 1979 tyttömme, Marika 3v ja Mikaela 1 v, saivat 2 kesälammasta leikkiäkseen ja hoitaakseen niitä. Äidin ja Isän avulla tietysti.

Kun syksy saapui tykkäsimme että lampaat olivat mukavia eläimiä, joten ne saivat jäädä. Syksyllä ostimme yhden karitsan lisää, nyt niitä oli kolme. Koska oli yksi pässi ja kaksi uuhta, keväällä syntyi lisää karitsoja. Pässi vaihdettiin toiseen joka ei ollut sukua uusille uuhille. Uusista pässeistä tuli lihaa, uuhet sai lisää karitsoja seuraavana keväänä.

1982 perheemme kasvoi, syntyi Jimmy.

Lampaita oli tullut lisää, 5 emää, pässi ja karitsoja. 1983 uuhia oli 10 ja ostimme 10 lisää. Vielä ne mahtuivat hyvin Mummon vanhaan navettaan.

Lisää oli tulossa.

1988 oli 38 uuhta + pässi ja karitsoja. Ne tarvitsivat lisää tilaa.


Seuraavana vuonna rakensimme uuden lampolan. Samalla rakensimme oman villakehräämön. Aloimme karstata ja kehrätä lankaa. Aloimme myös maahantuoda ja myydä lampaanhoitotarvikkeita. Lampaankerintäkoneita, aitaustarvikkeita lampaille, päitsiä, tutteja ja paljon muuta. 1990-luvun alussa myös korvamerkkejä.

1993 syntyi Jenniferin. Perhe oli täysilukuinen.

Lammastila jatkoi kasvamistaan. 1999 rakensimme vielä yhden lampolan, jossa on lihakauppa. Olimme myyneet lihaa suoraan kuluttajille jo vuodesta 1995. Mutta ilman hyviä tiloja. Uuhia oli nyt 240 kpl. Ostimme myös talon jossa oli valmiiksi navetta. Nyt, vuonna 2006 on 340 uuhta, lajeina Suomenlammas, Oxforddown ja yksi Dorset. Lisäksi on risteytyksiä Suomenlampaasta, Oxforddownista, Dorsetista ja Texelistä. Pässit ovat Suomenlampaita ja Oxforddowneja.

 

Larsmon Villanjalostamo

Näin tänään:

Kaikki muuttuu. Kuten myös meidän toimintamme.

Larsmon Villanjalostamo:

-myymme lampaidenhoitotarvikkeita. Tarjonta on kasvanut muutamasta tuotteesta lähes kaikkeen mitä tarvitaan lampaiden hoidossa. Ainoastaan lampaiden ruokaa emme myy.

Hinnastossa on n. 160 tuotetta. Välitämme myös erilaisia tarvikkeita traktoriin, vesakkomurskaimia ym.

-ompelemme nahkavaatteita. Myssyjä, hanskoja, tossuja, liivejä, takkeja, makuupusseja ja muuta asiakkaan toivomuksen mukaan. Vaatteita mittojen mukaan.

-myymme lampaantaljoja. Otamme vastaan taljoja muilta lampaanomistajilta ja huolehdimme muokkauksen.

-myymme karstattua ja värjättyä villaa huovutukseen.

Enlundin Lammastila:

-maanviljelyä, 50 hehtaaria peltoa, laitumia saarissa saaristossa, metsää jonka lampaat pitävät puhtaana vesakosta.

-kasvattaa lampaita jalostukseen ja teuraaksi.

-myymme lihaa omasta lihakaupasta. Liha paloitellaan ja pakataan omassa leikkaamossa asiakkaan toivomusten mukaan.

-vuokrataan ponttoonilautta kuljetukseen merelle.

 

 

Lars-Johan

 

Ulla

 

Jennifer

 

Jimmy

 

Marika

kääntäjä

 

Mikaela

webmaster

 

Lisää info

Puh.06-7281424 , 050-3041159 , 050-5648375

tai

Sähköposti: larsmo.ull@multi.fi